Design a site like this with WordPress.com
Get started

Olen syntynyt vuonna 1989 Hyvinkäällä. Olen perheemme sisaruksista vanhin. Kun minulta kysytään, että millainen olen ihmisenä, kerron heille seuraavan muiston lapsuudestani: Olin tuolloin alakouluikäinen lapsi ja muistan sen kuinka heräsin keskellä yötä siihen, kuinka olin unohtanut tehdä läksyt. Niimpä ei siinä muu auttanut, kun ottaa läksykirjat esille, tehdä läksyt ja jatkaa tämän jälkeen unia. Kuvailisin itsenäni tunnollisena, ahkerana ja avoimena ihmisenä, joka haluaa kehittää itseään koko ajan.

Lapsuuteni ja nuoruuteni kasvoin Hyvinkäällä. Aloitin lukion vuonna 2005 Hyvinkään Sveitsin lukiossa ja kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 2009 vietettyäni yhden vuoden vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa. Jo lukioaikana pitkäaikainen haaveni oli poliisin ammatti. Siispä hakeuduin lukion jälkeen suorittamaan naisten vapaaehtoista varusmiespalvelusta. Kuitenkin yhdeksän kuukauden palveluksen jälkeen, oli oma mieleni muuttunut ja hakeuduin opiskelemaan Turun yliopistoon.

Opiskeluvuosia vietettiin Turussa perinteistä opiskelijaelämää viettäen, mutta kaiken aikaa jo lapsuudessa aloitettu urheiluharrastus, koripallo, kulki mukana. Opiskeluaikana kiinnoistuin myös politiikasta ja vuonna 2011 liittyin Suomen Sosialidemokraattisen puolueen jäseneksi. Uskoin silloin ja uskon yhä, että asioihin on mahdollista vaikuttaa. Ja parhaiten niin, että itse hoitaa hommat.

Turusta mukaan tarttui puoliso. Päätimme muuttaa takaisin pääkaupunkiseudulle, nimittäin Helsingin Sörnäisiin. Samalla viimeistelin opettajan pedagogisia opintoja Helsingin yliopistossa. Kaipasimme kuitenkin luontoa ja rauhaa ympärillemme, joten muutimme kesällä 2018 nykyiselle asuinalueellemme Espoon Painiittyyn Leppävaaran kupeeseen aivan Espoon ja Helsingin rajalle. Olemme viihtyneet Painiityssä todella hyvin. Kaikki palvelut ovat lähellä ja ihanat lenkkimaastot ovat aivan vieressä!

Keväällä 2020 elämämme mullistui kun saimme ensimmäisen yhteisen lapsemme, suloisen pienen pojan. Kiireisen perhearjen keskellä haluan kuitenkin olla vaikuttamassa Espoon asioihin, kuten päiväkoteihin ja neuvolapalveluihin, koulutukseen sekä lasten ja nuorten palveluihin.

%d bloggers like this: